Pajatson historiaa


 ”20-markan Pajatso 1950-luvulta”
”20-markan Pajatso 1950-luvulta”

Ensimmäiset Pajatsot tuotiin Saksasta 1920-luvulla Suomeen, ja vuoteen 1938 saakka, jolloin RAY aloitti toimintansa, kaikki raha-automaatit olivat yksityisten yritysten tai eri hyväntekeväisyysjärjestöjen omistamia. Pajatsojen valmistaminen oli alkanut maassamme jo 1930-luvun alussa Automaatti Teollisuus Oy:n toimesta, ja kun RAY aloitti toimintansa, se lunasti itselleen kaikkien muiden omistajien pajatsot ja aloitti samalla oman automaattituotantonsa.

 ”50-pennin Pajatso 1960-luvulta”
”50-pennin Pajatso 1960-luvulta”

Parikymmentä vuotta Pajatson malli pysyi samanlaisena, ainoastaan pelipanoksen suuruus vaihteli. Vuonna 1958 otettiin käyttöön 20 markan Pajatso, joka vuoden 1963 rahanuudistuksen jälkeen muutettiin 20-pennin laitteeksi. Monien mielestä peliominaisuuksiltaan ylivoimainen ja ”se ainoa oikea pajatso” kehitettiin 1960-luvun jälkipuoliskolla. Tämä oli tietysti maineikas 50-pennin pajatso, jossa oli uutuutena mm. vaihtolaite, jolla markan kolikon sai vaihdettua kahdeksi viisikymmenpenniseksi. Päävoitto tässä pelimaailman legendassa oli aluksi 2,50 markkaa, mutta sitä korotettiin useaan otteeseen, kunnes 1975 lähtien se oli kuusi markkaa.Viimeiset 50-pennin pajatsot poistuivat sijoituspaikoista 1993 tapahtuneen kolikkouudistuksen myötä.

                                      

                                                                                                                                         

Leveälahkeisten housujen ja liuhulettien ajan uutuuksia olivat markan Pajatso (1976) ja Minipajatso (1978), jossa normaalin yhdeksän kolikkoportin sijasta oli vain kuusi porttia. Kahdeksankymmenluvulla otettiin käyttöön elektronisen pajatso, jossa päävoiton suuruus arvottiin joka kerta, kun pelaaja osui  keskiporttiin. Tässä pajatson versiossa kolikkoportit olivat kahdessa tasossa: ylätasossa oli seitsemän porttia ja alatasossa neljä.

 ”Hedelmäjazzo 1990-luvulta”
”Hedelmäjazzo 1990-luvulta”

Vuonna 1990 pelaajien iloksi saatiin Hedelmäjazzo, joka yhdisti pajatson ja hedelmäpelin. Peliä pelattiin aivan normaaliin tapaan, mutta pelistä saattoi tavallisen voiton lisäksi saada kolikkoporttien alla olleen hedelmäpelin arpoman lisävoiton. Aivan vuosikymmenen lopulla oli koekäytössä Musta hevonen -pajatso, mutta se ei edennyt koekäyttöa pidemmälle.

                                       

 ”Musta hevonen 1990-luvulta”
”Musta hevonen 1990-luvulta”

Vuonna 1995 lanseerattiin nykyisin käytössä oleva uusvanha pajatsomalli, joka ulkonäöltään on RAY:n ensimmäistä 1938-mallia muistuttava, mutta sisältä varustettu täysin nykyaikaisella tekniikalla. Tämän vuosituhannen malleja ovat Komeettajasso , joka on pajatson ja avaruusteemaan istutetun onnenpelin yhdistelmä sekä kohuttu uusi Pajatso, joka saa ensi-iltansa syksyllä 2009!

Tämä kaikkien Pajatso-fanien odottama uutuus pyrkii tekemään pelaamisesta entistä hauskempaa, sillä sen ohjelmisto mahdollistaa perinteisen yksinpelin lisäksi useita erilaisia pelimuotoja, joilla voi kaverien kanssa pitää pieniä Pajatso-kisoja. Uusi Pajatso toimii kolikoilla kuten edeltäjänsäkin, mutta siinä voidaan maksamiseen käyttää taskunpohjalta löytyneiden hilujen lisäksi myös korttia. Vuoden 2009 Pajatson MM-kisat tullaan pelaamaan tällä uutuusautomaatilla.

 ”Pajatso 2009”
”Pajatso 2009”

Vuodesta 2003 lähtien on joka toinen vuosi järjestetty Pajatson maailman- mestaruuskisat. MM-kilpailuihin osallistuminen on ilmaista, eikä kilpailua pelata omalla rahalla. Matka maailmanmestaruuteen kulkee alkukarsintojen ja alue- mestaruuskisojen kautta huipentuen  televisioitavaan finaaliin. Lisätietoja voit katsoa virallisilta MM-sivuilta!

Lähteet:

Santtu Luoto, Mika Wickström, Kansanterveydelle! Pajatson historia Suomessa, WSOY 2008.

Jukka Kortelainen, Pajatso ja kansanterveys – Raha-automaattiyhdistys 1938–1988, WSOY 1988.